Oi niitä aikoja, huokaan ja selailen luottamustoimeeni liittyviä papereita. Mitähän nämä oikein pitävät sisällään. Otapa noista selvä. Könttäsummia vaan. Leikkuri leikkaa tuolta tuon verran ja tuolta tuon verran. Loppuukohan joku palvelu vanhuksilta vai lapsilta. Tai vähennetäänkö vaippoja pitkäaikaissairailta. Mutta jospa se onkin porkkanat pois aterioilta. Voi sentään missä suossa olen.

Kauan sitten luottamustoimessani saatoin nähdä tarkalleen mitä talousarviot sisälsivät. Pelastin kerran jopa vanhainkodin keittiöön vihannesleikkurin, kun talousarvion laatijoitten punakynä sivalsi sen pois listoilta. Punakynän heiluttajat eivät tajunneet kuinka tarpeellinen vihannesleikkuri on suurkeittiössä. Nyt on toisin. Rahapussin nyörien avaaminen ja sisällön selville saaminen on sangen vaikeaa. Nyt olen Järvenpäässä, silloin Porvoossa.

Oi niitä aikoja, kun hyvät käytöstavat olivat tärkeitä. Jo varhain lapsena opin, että on kohteliasta antaa linja-autossa istumapaikkansa vanhemmalle ihmiselle. Nyt nuoriso rojahtaa salamannopeasti lökäpöksyineen istumaan ja jättää mummot seisomaan täpötäydessä junassa. Ei silti ettenkö jaksaisi seisoa, onhan peruskunto hyvä. Sekin on muuten perua, oi niitä aikoja kaudelta. Koulumatkani oli 8 kilometriä yhteen suuntaan, jonka taivalsin jalkaisin ja talvella hiihtäen.

Oi niitä aikoja vilistää mielessäni pitkän tovin ja herään todellisuuteen. Työnnän esityslistan aamulla kassiini. Työstä paluumatkalla jään jo kokoukseen ja sukellan lautakunnan kokoukseen,  esityslistan salattuihin syövereihin ratkomaan tämän päivän ongelmia.