Sydämeni rukous nousee ei ainoastaan hurjana vellovan homokeskustelun keskeltä vaan kokonaisuudessaan maamme ja kansamme puolesta.

Taivaallinen Isäni, tulen luoksesi kuin muinoin Joona, Daniel tai Ester

- Joonalle annettiin tehtävä saarnata Niiniveehen parannussanomaa. Joona pakeni peloissaan Niiniveen yltiöpäisen menon edessä. Mutta Jumala otti Joonan kiinni ja Joona saarnasi sen mitä Jumala antoi puhuttavaksi. Niinive katui tomussa ja tuhassa ja säästyi.

- Daniel kumartui Herran edessä mahdottomalta tuntuvasa tilanteessa. Hän tahtoi palvoa yksin elävää Jumalaa vaikka kuningas oli käskyn antanut kumartaa vain ja ainoastaan maallista kuningasta. Elävä Jumala kuuli Danielin avun pyynnön ja vastasi väkevällä voimallaan muuttaen kuninkaankin sydämen.

- Kuningatar Ester lähestyi kuningasta suurimman hädän hetkellä, vaikka hän tiesi ettei kuningasta sopinut lähestyä ellei kuningas itse kutsunut. Esterin rohkeus kuolemankin edessä palkittiin ja kuningas ojensi kultaisen valtikkansa ja tiedusteli, mikä Esterillä oli hätänä. Kuninkaan mielisuosio lepäsi Esterin yllä. Näin juutalainen tuhoon tuomittu kansa pelastui yhden ainoan naisen Esterin rohkeuden vuoksi.

Jumala on Suomessa toistamisesta toistamiseen kehottanut "pappejaan" nousemaan ja tekemään parannusta ja julistamaan vesittämätöntä Jumalan sanaa. 2Aik.7: "14. mutta minun kansani, joka on otettu minun nimiini, nöyrtyy, ja he rukoilevat ja etsivät minun kasvojani ja palajavat pahoilta teiltänsä, niin minä kuulen taivaasta ja annan anteeksi heidän syntinsä ja teen heidän maansa jälleen terveeksi."