Tuhkapilvi leijuu taivaamme yllä. Jumalan luomat taivas, meri ja maa vaikeroivat. Suunnitelmat ovat menneet sekaisin. Talouselämä alkaa nähdä painajaisia menetetyistä rahavirroista. Tähyäminen taivaalle ei auta, kun luonnon voimat päättivät järjestää lakon. Tilanteiden tiuketessa lakkoilevia osapuolia sovittelemaan kutsutaan valtakunnan sovittelija. Nyt tilanne onkin perin käsittämätön. Kuinkas neuvottelet tämän lakkoilijan kanssa. Et voi esittää paperia, että passaisko vain pari tuprautusta tuhkaa tai olisit vain hiljaa jäätikkösi alla. Ei tulivuori möyryää kuin tuskassa. Maa huokaa kaiken sen tuskan alla, mitä maan piirin asukkaat ovat aikaan saaneet. Raamatussa sanotaan: Jes. 24:5. Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt, hyljänneet iankaikkisen liiton."

"On tullut ilta ajan, ei rauhaa tunne maa. Ja ennustukset sanan näin täyttymyksen. Ja kansain meri kuohuu kun aallot vihan. Maa tuskan alla huojuu, kohta on jo keskiyö." Runoilijan kuvauksia.

Mutta on olemassa Ihmeellinen Valtakunnansovittelija, jonka lupauksista voi lukea vaikkapa

2 Aikakirja 7:14. mutta minun kansani, joka on otettu minun nimiini, nöyrtyy, ja he rukoilevat ja etsivät minun kasvojani ja palajavat pahoilta teiltänsä, niin minä kuulen taivaasta ja annan anteeksi heidän syntinsä ja teen heidän maansa jälleen terveeksi. 15. Nyt minun silmäni ovat avoinna, ja minun korvani tarkkaavat rukouksia tässä paikassa.

Joh.316. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

17. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.
18. Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.

HÄN ON JEESUS